Mitä itua ja orasta mobiilissa opettajalle?

tammikuu 16, 2007

Oman viimesyksyni ehdoton ammatillinen kohokohta oli mobiilipedagogiikan kurssi. Koska 30 uutta retkeläistä on .m.lähdössä, kerron omakohtaisia oivalluksia ja hyötyjä. Opetan aikuislukiossa kaikenikäisiä lukiolaisia ja hanke/keikkatöissä lähinnä opettajia. Asun kaukana työpaikalta, 60 km työmatkaa. Tästä syystä minulla on kaksi kotia: Miehikkälässä ja Kotkan Sunilassa. Opiskelen Helsingissä ja sielläkin tulee seikkailtua niin työn kuin opintojen vuoksi.

Minulle mobiili merkitsee kahta asiaa eli sitä, että opiskelijani voivat olla missä tahansa ja minä tavoitan heidät tai että minä voin olla missä tahansa ja opiskelijani tavoittavat minut. Siis olinpa kotona tai maailmalla, vuorovaikutus opiskelijoideni kanssa toimii. Esimerkiksi syksyllä opetin opokurssin oppitunnin Saksasta Suomeen eli minä liikuin. Ja toisaalta olin kotonani ja tavoitin opiskelijani Miehikkälästä tai Sunilasta käsin, vaikka he olivat Tampereella, Heinolassa, Espoossa, Kaustisilla. Osallistuin myös viikon mittaiseen pohjoismaiseen seminaariin kotoa käsin ja pidin oman esitelmäni. Ympäristöystävällistä ja kustannustehokasta.

Parasta kuitenkin itselleni on ollut jatkuva mobiili kontakti kollegoihin. Mobiili synnyttää verkkoja, meikäläisiä. Näiden meikäläisten kanssa kehittelemme kiinnostavia juttuja ja teemme yhteistyötä. Ei väliä, vaikka liikutaankin akselilla Miehikkälä-Mänttä-Rauma-Turku-Helsinki. Ajatukset liikkuvat – ihmiset ovat siellä, missä ovat. Jos eivät kotonaan, niin tavoitettavissa.

Mobiili on myös keventänyt kuormaani. Tavoitan miltä tahansa verkossa olevalta laitteelta kaiken työhöni liittyvän. Minun ei tarvitse tulostaa, monistaa, mapittaa ja kantaa mukanani, ei edes kannettavaa tietokonetta, koska kaikki on verkossa. Ja jos joskus verkko ei toimi, se ei haittaa. Aina on liitu ja leuka ja muu analogismanuaalinen. Voihan sitä vaikka pysähtyä siksi aikaa ihmettelemään olemista. Kaikki verkossa oleva on yhtä aikaa monessa paikassa ja varmemmassa tallessa kuin monisteeni.

Kun tekniikka tulee haltuun, ajattelu ja toiminta voi keskittyä oppimiseen ja oppijaan. Mobiilin suurin asia on keinotekoisen oppimisen hylkääminen ja autenttisen oppimisen mahdollistaminen. Toinen yhtä huippujuttu on vuorovaikutuksen tuominen keskiöön. Ei oppiminen ole tiedon siirtämistä säiliöstä toiseen. Ihmisaivot eivät toimi niin. No, enpä selitä tätä puhki, sillä tässä on asia, jota jokaisen opettajan tulee miettiä. Silanderin Pasia kannattaa kuunnella hartaasti ja tarkkaan, jos pääsee kuulokehälle. Mobiilisti tai jopa f2f.

Monet nykyiset oppimisen mittarit mittaavat vääriä asioita. Sillekin pitää tehdä – ei vain jotain vaan paljon. t. Anne Rongas


mOppi on (t)oppi

joulukuu 14, 2006

Moppi on oppi – ota koppi! Ettei tule stoppi. Eikä tämä ole floppi. Me ollaan täällä luotu jo uusi koulutusohjelma ja jaksotus.